Quantcast
Channel: Kanelia ja kardemummaa
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1494

Suunnanmuutos

$
0
0
Loman jälkeinen paluu arkeen sekä sitä seurannut normaali hässäkkä alkaa asettua uomiinsa. Rutiinit ovat taas löytyneet. Aamulla kuudelta ylös, kahvinkeittoon, eväiden laittoon, lasten herätys, aamupalat, vaatteet niskaan, jälkikasvu autoon ja tien päälle. Esikoinen viedään kouluun ennen kahdeksaa, kuopus toiseen kouluun kymmentä vaille yhdeksäksi.
Joulukausi tuntui ihanan pitkältä, sillä se alkoi ihan täysillä ensimmäisenä adventtina, kun kuusi tuotiin sisään. Saimme sinniteltyä kuusen kanssa melkein Nuutinpäivään asti. Neulaset kyllä pysyivät, mutta joulupuu alkoi loppumetreillä haista käyneeltä, sellaiselta pariin kertaan käytetyltä saunavihdalta. Nyt koti tuntuu taas mukavan avaralta. 
Vuoden alku tarkoittaa monella tapaa suunnanmuutosta. Koko syksy meni ajatuksella "juurihan tänne vasta tultiin, kunhan nyt rauhassa asettaudutaan". Mutta nyt on pakko kääntää katseet kohti koti-Suomea, halusi tai ei. Osa perheestä nimittäin haluaa, osa ei.
On tullut aika miettiä paluupäivää, varailla konttia, tutkailla paluulentoja. Ihan hullua! Aikaa on toki jäljellä vielä puolisen vuotta, mutta nyt kaikkea määrittää paluu. Milloin pystymme ottamaan vastaan viimeiset Suomi-vieraat (ts. milloin meillä vielä on huonekaluja), mitä kaikkea haluamme ennen paluuta nähdä, mille luokille lapset menevät paluun jälkeen jne. jne. 

Välillä aivot kiihtyvät ylikierroksille ja silloin yritän ravistella itseni tähän hetkeen. Nauttia kaikesta mitä täällä on ja toisaalta haastavien asioiden kohdalla todeta, että ei tätä ikuisuutta kestä. Kun ensimmäistä kertaa suuntasin yksin maailmalle ja pohdin, miten siellä pärjään, hieman boheemi äitini totesi silloin: "Vuoden nyt seisoo vaikka päällään!". Vauhdilla tämä aika tosiaan menee.
Mutta nyt heitän paluuvalmistelut mielestä ja keskityn viikonlopun viettoon. Luvassa on teinejä ja yökyläilyä, sillä tytöt tekevät KOULUprojektia koko viikonlopun. Minun tehtäväni on toimia muonamestarina (ja pysyä poissa jaloista).

Mukavaa viikonloppua!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1494

Latest Images

Trending Articles