Quantcast
Channel: Kanelia ja kardemummaa
Viewing all 1494 articles
Browse latest View live

Väsynyt mutta onnellinen

$
0
0
Kädet ovat naarmuilla ja jokaista lihasta kolottaa. Hiuksista löytyy multaa ja oksanpalasia. Vaatteet ovat siitepölyssä ja kengät mustassa terassiöljyssä. Olen viettänyt ihan kaiken liikenevän ajan ulkopuuhissa ja kahvitauotkin on jääneet pitämättä. Olen fyysisesti aivan kaput ja finaalissa, mutta henkisesti niin äärettömän onnellinen. 
Niin mahtavaa, kun ulkona tarkenee shortseissa iltamyöhäiseen. Valoa riittää pihapuuhiin vielä lasten nukkumaanmenonkin jälkeen. Ja puuhaa toden totta piisaa. On taimien, siemenien, kesäkukkien ja puiden istuttamista. On kaivamista, kanttaamista, maalaamista. Kastelua ja kantamista.
Mutta siitä huolimatta kasvihuoneessa näyttää edelleen tältä! Mistä näitä kasveja oikein tulee? Ja mihin ihmeeseen ne vielä mahtuvat?? Kasvi kerrallaan koitan setviä sumaa, mutta jotakin omituista tässä nyt on. Joku monistamo tuolla ansarissa täytyy olla... 
Pohtisin asiaa yön tunteina, mutta pitkästä aikaa olen nukahtanut välittömästä pään tyynylle laskettuani. Ja aamulla herään lähes samasta asennosta. Aivan parasta väsymystä tällainen.

Mukavaa uuden viikon aloitusta ja hyvällä tavalla uuvuttavia toukokiireitä puutarhassa!


Puutarhan viimeiset

$
0
0
Kesähuoneen päädyssä on värikäs tulppaanipenkki, omenapuun katveessa. Se kukkii pihan tulppaanipenkeistä pisimpään, sillä kukkapenkki on osan päivästä varjossa. Varjon merkitys tulppaanien kukinnan kannalta on korostunut erityisesti tänä keväänä, tässä ihan uskomattomassa toukokuun helteessä.
Lisää puutarhan väriläiskistä Marian hyötytarhassa.

Aurinkoista päivän jatkoa, tänäänkin!

Last man standing

$
0
0
Kasvihuoneen kupeessa on kirsikkapuu, joka kukkii pihan hedelmäpuista aina viimeisenä. Puun kirsikat ovat pieniä, äärimmäisen happamia ja suoraan sanottuna aika pahan makuisia. Mutta puu antaa täydellistä varjoa kasvihuoneelle, joka muuten paistattelisi aikamoisessa paahteessa.
Vuosia sitten ystävien vanhalta mökkitontilta mukaan napattu villiverso on kasvanut komeaksi puuksi. Tämä on kauneimmillaan viereisen omenapuun jo lopetellessa kukintaansa. En tiedä mistä kukintajärjestys johtuu, yleensä kirsikat kukkivat ensimmäisten joukossa. Mutta otan tuon viivästyksen ilolla vastaan, erityisesti tänä kesänä. Tuntuu, että kaikki ovat parhaassa (ja lyhytaikaisessa) loistossaan samanaikaisesti.
Helle on vauhdittanut kukintaa. Tänä vuonna ei tosin ole tarvinnut murehtia kukintaa piiskaavasta rankkasateesta. Sekin saa loiston loppumaan lyhyeen.
On ihanaa touhuta kasvihuoneessa, kun vieressä loistaa valkoinen kukkapilvi. Kuumana kesäpäivänä kannan korituolin kirsikkapuun alle ja vilvoittelen varjossa puutarhaa tiiraillen. Ehkä sitten heinäkuussa, nyt siihen ei ole aikaa..!

Suloinen pikkupuu pieneen tilaan

$
0
0
Rungollinen pikkusyreeni on tavattoman suloinen ja helppohoitoinen. Se mahtuu pieneenkin pihaan ja sopii kasvatettavaksi vaikka perennapenkissä tai ruukussa.


Pyöreälatvainen pikkupuu kukkii vähän pihasyreenejä myöhemmin ja availee parhaillaan nuppujaan kesähuoneen edustalla. Lisää tästä kaunokaisesta ja sen hoidosta Minttua ja mustikoita -blogissa täällä.

Viehkeää viikon jatkoa!

Suloista suven aloitusta!

$
0
0

Se on kesäkuu ja edessä kesälaitumille kirmaaminen! Koko toukokuu tosin tuntui jo kesältä, mutta esikoisen kesäloman aloituksen myötä myös aamut muuttuvat astetta rauhallisemmiksi.


Meillä ei osunut tälle vuodelle yksiäkään valmistujaisia, mutta muuten kesäkuun alkua vietetään kyllä juhlatunnelmissa. Ja mikäs tässä juhliessa, viikonloppuun siirrytään upeassa kelissä.



Tämän puutarhasta keräämäni kimpun sekä kesähuoneen ihanan rauhallisen tunnelman myötä haluan toivottaa oikein ihanaa kesää kaikille valmistuville, kouluvuotensa päätökseen saaneille sekä lomaansa aloittaville. Nautitaan kesästä, lämmöstä ja auringosta!

Terassi mustaksi

$
0
0
Uudistimme vanhaa ja kulunutta terassia öljyämällä sen mustaksi. Voi että olen tyytyväinen lopputulokseen! 


Iäkäs terassimme oli kyllä harmaantunut kauniisti, mutta varsin epätasaisesti. Lisäksi se alkoi tuntua tikkuiselta jalan alla. Erilaiset terassiöljyt suojaavat puun pintaa auringolta ja vähentävät terassilautojen halkeilua ja tikkuilua. Öljymällä hankittiin lisäaikaa tulevaisuudessa siintävään terassiremppaan.


Vinkkejä terassin öljyämiseen ja koko postaus ennen ja jälkeen -kuvien kera löytyy Kauppakeskus Veturin blogistatäältä. Postaus toteutettiin siellä yhteistyönä Veturin K-raudan kanssa.

Puuhakasta kesäkuun aloitusta!

Miten tähän taas tottuu?

$
0
0
Uh huh, kun nyt tuntuu kylmältä! Kroppa ja mieli ehtivät jo tottua lempeään lämpöön ja päivästä toiseen toistuvaan helteeseen. Kestäisin tämän alle kymmenen asteen lämpötilan ja hyytävän viiman, jos luvassa olisi edes sadetta. Toivotaan, ettei tässä tarvitse kärvistellä ihan turhaan.


Maa huutaa kosteutta ja kuivattava tuuli pahentaa tilannetta entisestään. Kasvihuoneessa kaikki on kuitenkin hyvin, ansarin suojissa viihtyvät sekä tomaatit että nämä ihanat pelargonit. Erityisesti tuo etualan ruusunnuppupelargoni 'Apple blossom' hurmaa raikkaalla värityksellään. Ripaus limenvihreää vaalenapunaisen kanssa on herkullinen yhdistelmä!

Mukavaa tiistaita, pitäkää kesähatuista (tai pipoista) tänään kiinni!

Kirottu kuivuus!

$
0
0
On tämä ollut erikoinen puutarhavuoden aloitus! Vettä ei oo, ei tuu (lapsuudesta tuttua Lea Lavenia lainatakseni.) Alkuviikosta sääennuste näytti vielä kahta täyttä sadepäivää, vaan niin nuo ovat kaartaneet ja kiertäneet jonnekin ihan muualle. Muutama pisara ei rutikuivaa puutarhaa lohduttanut.


Olen yleensä pitänyt hallaharsoja viljelylaatikoiden päällä pitkälle kesäkuuhun. Vaan nyt tuuli riepotti harsot poissaollessani pitkin poikin hyötytarhaa. Harsojen liepeet pöllyttivät rutikuivaa, sahapurunomaista multaa ja katkoivat samalla muutamat taimet. Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi kesä kehkeytyy.


Nyt kuvia tänne ladatessani huomaan, että ruukutuspöydällä näyttää nököttävän harmaa kahvikuppi. Mietinkin viikonloppuna, mihin se oikein oli kadonnut... Tarjolla siis kylmää kahvia ja kadonneita kuppeja. Ja hartaana toiveena pari sadepäivää. Tai yötä, se olisi vielä parempi. Päivät paistetta ja yöt pitkäkestoista, tasaisen rauhallista tihkua. Tilattu tänne, kiitos!


Kesähuoneen keittiöpuutarhan kasvulaatikot

$
0
0
Saan joka kesä kyselyjä kesähuoneen kupeessa olevasta keittiöpuutarhasta ja erityisesti sen mustista kasvulaatikoista. Keräsin vastauksia kysymyksiinne, postaus löytyy nyt Minttua ja mustikoita -blogista täältä.


Loistavaa ja toivon mukaan jo lämpenevää viikonloppua!

Juhannusruusun katveessa

$
0
0
Juhannusruusu puhkesi kukkaan tasan viikko sitten, koulujen päättymisen kunniaksi. En muista, että juhannusruusu olisi ikinä kukkinut näin aikaisin. Helteisestä lauantaista tosin tuntuu olevan jo ikuisuus. Tässä välissä on ehditty kaivaa kaapista lämmintä vaatetta, käytetty sormikkaita, manattu monta päivää kestänyttä kovaa puhuria ja juotu teetä lämmikkeeksi. 
Juhannusruusu on viikon aikana täyttynyt ihanasti tuoksuvista kukista. Ihailen aina näitä aivan pikkuisia ruusunnuppuja ja niiden hentoa, roosaa väritystä. Juhannusruusu sijaitsee meillä aika varjoisalla paikalla, saunan terassin kyljessä. Mutta siitä huolimatta se kukkii runsaasti. Ilta-aurinko saa kukat hehkumaan erityisen kauniina. 
Minulla oli muinoin ruusua istuttaessani ajatus, että voisimme nauttia juhannusruusun tuoksusta ja kauneudesta saunan jälkeen ilta-auringossa istuskellen. Mutta kenellä pikkulapsiperheellä on oikeasti aikaa ja mahdollisuus saunan jälkeen jämähtää terassille? Meillä ainakin nälkäinen pikkumies haluaan puuronsa, iltalääkkeet pitää sekoittaa, hampaita pestä, peitellä, lukea iltasatua. Siellä saavat ruusut hehkua ja tuoksua ihan itsekseen. Ehkäpä sitten eläkkeellä...

Mukavaa viikonloppua ja ihanaa ruusun tuoksua!

Ja ihanuudet senkun jatkuvat

$
0
0
On tämä syreenien aika vaan niin ihanaa! Perinteiset pihasyreenit ovat jo lopettaneet kukintansa, mutta nyt ilahduttaa vähän eksoottisempi nuokkusyreeni. Sen kukinnot ovat upean pitkulaiset ja kaartuvat kauniisti alaspäin. Värikin vaihtuu kukinnan edetessä.


Lisää ihanasta nuokkusyreenistä Minttua ja mustikoita -blogissa täällä

Kaunista sunnuntaita!

Kesäkukkailoa

$
0
0
Blogiyhteistyö: Huiskula

Viime ajat ovat menneet niin tiiviisti keittiöpuutarhan parissa, että kesäkukkaistutukset ovat meinanneet jäädä retuperälle. Onneksi Huiskulasta saapui blogiyhteistyön tiimoilta ihana yllätyspaketti.
Olen tänä vuonna yrittänyt hillitä mopon karkaamista, eli tilannetta, jossa kasvihuone on täynnä taimia eikä minulla ole paikkaa mihin niitä istuttaa. Yleensä henkilökohtainen missioni näyttää olevan paikallisten puutarhaliikkeiden ja torikojujen tyhjentäminen kasveista. Kotona sitten ihmettelen, että mihin näitä taas saa mahtumaan. Tänä vuonna sovin sisäisen hamstraajani kanssa, että uusia ei saa ostaa, ennen kuin vanhat on istutettu. Ja hei, tämä toimii! Ainakin osittain...
Koska kasvimaa on pitänyt kiireisenä, laitoin kesäkukkataimet odottamaan puulaatikkoon. Siellä tuuli ei pääse riepottelemaan pieniä ruukkuja ja istutusvuoroaan odottelevat kesäkukat voi nostaa esille "valmiina" istutuksena.
Laatikon päädyssä on tummalehtinen koristebataatti. Bataatti sopii monenlaisiin istutuksiin ja tuo tässä ihanaa kontrastia muuten hempeään kokonaisuuteen. Bataatti kasvaa kesän aikana muhkeaksi ja tekee pitkät versot, joten se on mainio reunakasvi esimerkiksi korkeisiin ruukkuihin. Se muodostaa hauskan yhdistelmän herkän poutapilven kanssa.
Toisessa päädyssä laatikkoa rönsyilee hopeaputous. Taustalla muutama isokukkainen kesädaalia. Alakuvan sirosara on nimensä mukaisesti siro ja aika matalakasvuinen. Erilaisilla koristeheinillä ja saroilla saa kesäkukkaistutuksiin keveyttä ja niittymäistä tunnelmaa.
Väliaikaisesta istutuksesta tuli niin kiva, että taidan laittaa kasvit lopulliseen ruukkuunsa kutakuinkin samassa järjestyksessä. Joko teillä on kaikki kesäkukat istutettu?
Kukkaisaa viikon jatkoa!

* Blogiyhteistyö: 
kesäkukat Huiskula

Välitilassa vihertää

$
0
0
Meillä on oltu nyt viikon verran jännässä välitilassa. Puutarhassa on yllättävän vihreää pitkään jatkuneesta kuivuudesta huolimatta. Mutta kukinta antaa odotuttaa itseään. 
Ensin tulppaanit tulivat ja menivät hirmuisella vauhdilla. Kukkivat koriste- ja hedelmäpuut olivat hetken aikaa massiivisia kukkapilviä. Syreenit paukahtivat täyteen loistoonsa kaikki lähes samanaikaisesti. Mutta nyt, nyt odotellaan seuraavia. 
Pionit kyllä pullistelevat lupaavasti ja varjoliljat nuokkuvat täynnä nuppuja, eli kukkaräjähdystä lienee luvassa muutaman päivän sisällä. Toisaalta kurjenpolvet ovat selvästi ottaneet nokkiinsa kuivuudesta ja moni muukin perenna on kovin vaisu. Esimerkiksi vähään tyytyväinen jalopähkämö ei meinaa päästä vauhtiin millään.
Mutta ei tässä auta kuin kärsivällisesti odotella, mitä luonto tarjoaa. Vettä ei nyt ainakaan. Enpä olisi viime kesänä uskonut, että sitäkin aikaa vielä kaipaisin kaihoisasti!

Puutarhassa juuri nyt

$
0
0
Juuri nyt puutarhassa ihastuttavat upeat pionit. Erityisen ihana on itoh-pioni 'Julia Rose', joka kukkii pitkään ja vaihtaa väriä kukinnan edetessä. Helppohoitoisia itoh-pioneja on ehdottomasti saatava lisää!



Enemmän tästä kesäkaunottaresta Minttua ja mustikoita -blogissa. Löydät postauksen täältä.


Kaunista viikonlopun jatkoa!

Kartanotunnelmaa

$
0
0
Nyt olisi tarjolla kartanotunnelmaa ja kauniita maisemia! Ja jos en ole ihan väärässä, niin viimeisen kuvan sinisessä pihatalossa on joskus toiminut tapettikauppa. Ihastelin jo silloin upeaa kartanoa, vaikka minulle olisi kyllä kelvannut myös pelkkä pehtoorin talo. Tästä on aikaa jo yli 20 vuotta, osaako joku varmistaa onko pihapiirissä tosiaan joskus myyty upeita vanhoja tapetteja? 


Kaikki kuvat ja tarkemmat tiedot kohteesta Oikotieltä.










Myynti-ilmoitus löytyy täältä.

Ylväs kaunotar ja sitkeä sissi

$
0
0
Minulla on jo pitkään ollut puutarhassa todellinen perinnekasvi, varjolilja. Tämä on vanhaa kantaa, miehen suvulta saatu. Mutta vasta nyt olen korviani myöten ihastunut ylvääseen kaunottareen. Avautuessaan kukat muistuttavat turbaania ja tuovat eksoottisen tuulahduksen kotipihaan.


Se on kumma miten nämä tätikukat / mummokukat / marttakukat (rakkaalla lapsella on monta nimeä!) ovat alkaneet kiinnostaa. Aivan kuin silmät olisivat vasta nyt avautuneet niiden kauneudelle. Ikänäkösilmät. Mutta ikäkriiseilyn sijaan keskityn nyt nauttimaan vähän huonolle huomiolle jääneistä puutarhan asukeista. Täällä me yhdessä tätiydytään, kukat ja minä. Lisää näistä ihanuuksista Minttua ja mustikoita -blogissa täällä.

Mainiota ja toivon mukaan sateista tiistaita!

Vinkki juhannukseen: popcornia grillihiilloksella

$
0
0
Yhteistyössä: Espegard 

Juhannuksena ruoanlaitto siirtyy usein ulkotiloihin. Tässä hauska ohjelmanumero, jolla saa myös lapset (ainakin hetkellisesti) innostumaan kesäkokkailusta. Popcornia grillihiilloksella tai vaikkapa nuotiolla!

Ensin tarvitaan polttopuita, tulipesä ja innokas kesäkokki. Meillä on käytössä Espegardin tulipata, jolla valmistuu koko kesäateria ruoasta jälkkärikahveihin. Mutta nyt siis poppareiden valmistukseen.
Popcornien valmistukseen tarvitaan ainoastaan öljyä, suolaa ja popcornin jyviä. Sekä tietenkin valmistusastia. Käytimme Espegardin kannellista keittopataa, joka sopi puuhaan aivan täydellisesti: iso ja kevyt kannellinen astia kahvalla varustettuna. 6 litran padassa valmistuisi kerralla reilumpikin satsi ja menekkiä olisi varmasti. Avotulella tehtyjen poppareiden tuoksu leijailee nimittäin yllättävän pitkälle. Ei aikaakaan, kun kulmilla norkoilee pari ylimääräistä lasta. Ja vanhempaa.

POPCORNIT AVOTULELLA / GRILLIHIILLOKSELLA

1 dl maissinjyviä
2-3 rkl öljyä
suolaa
  1. Kaada padan pohjalle öljy. Lisää maissinjyvät. Laita kansi päälle.
  2. Aseta pata hiillokselle. Mitä kuumempi, sen parempi.
  3. Odottele poksahtelun alkamista. Ravistele pataa (grillikinnas kädessä!), jotta popparit eivät pala. Pidä kansi kiinni koko valmistuksen ajan.
  4. Kun poksahtelu harventuu ja loppuu, popcornit ovat valmiit.
  5. Mausta valmiit popcornit suolalla ja ravistele pataa, jotta suola jakautuu tasaisesti. 


Lisää siis juhannuksen ostoslistaan maissinjyvät, tänä juhannuksena paukutellaan poppareita!

* Yhteistyö: tulipata ja keittopata Espegard

Hyvää juhannusta!

$
0
0
Puolet perheestä on jo aloittanut juhannuksen vieton, ja me loput seuraamme perässä tänään. Muutama päivä totaalista rentoutumista, rauhoittumista eikä mitään pakollista puuhaa. Aika luksusta!
Oma kesä menee enimmäkseen töitä tehden. Tällaiselle kotihiirelle se sopii mainiosti. Puutarhaa ei tarvitse jättää pitkäksi aikaa itsekseen. Akkuja saa ladattua myös työhommien ohessa. Kaunis kesäaamu, kahvikuppi ja auringon lämmittämä terassi. Ei hoputtamista eikä arjen aikatauluja. Pieniä hetkiä, jotka tuntuvat ihan minilomalta.
Ja mikäs tässä töitä tehdessä, kun on monta kivaa proggista. Viimeisin lisä on oikea unelma-kesätyö, nimittäin mökkeilystä kirjoittaminen. Kirjoitan kesän 2018 aikana UPM Bonvestan mökkiblogiin. Luvassa on kesäfiilistelyä ja vinkkejä mökkipuutarhaan sekä kesäkeittiöön. Mökkiblogi löytyy tästä linkistä.


Oikein ihanaa ja rentouttavaa juhannusta!

Mökkijuhannus 2018

$
0
0
Takana on ihanan rentouttava juhannus mökkimaisemissa. Se piti, kuten suomalaiseen suveen kuuluu, sisällään kaikkea mahdollista myrskystä paisteeseen ja helteestä palelemiseen.


Lippu ja lippumaljat nostettiin pienessä tihkusateessa. Ja kokkoa sytytettiin kaatosateessa. Onneksi lasten kokkokahvila oli tänä vuonna siirtynyt sateensuojaan. Mokkapalat ja kuuma kahvi tekivät hyvin kauppansa!
  


Juhannukseen kuului myös luonnonkukkia, ihanaa rauhaa, mökkikisoja, saunomista, rantakelejä, akkujen lataamista, liikaa syömistä eikä yhtään televisiota.



Täydellisen kombon kruunasi viimeisenä iltana aitan sängystä huomattu sateenkaari. Se kultasi puiden latvat ja valaisi koko tienoon satumaisella valolla.
Nyt nokka kohti uutta viikkoa, toisilla lomaillen, toisilla kesäarkeen palaten. 

Mukavaa maanantaita!

Huoleton puutarha vai puutarhuri?

$
0
0
Kun on useamman päivän pois kotipuutarhasta, jossakin vaiheessa mieleen hiipi pelko: miten puutarha voi, sataako kotona riittävästi vettä, käykö olot kasvihuoneessa liian kuumaksi? Joten kun auto kaartaa reissulta takaisin kotipihaan, on saman tien suunnattava puutarhakierrokselle. Kuulostaako tutulta?
Minttua ja mustikoita -blogissa pohditaan, onko olemassa huoletonta puutarhaa? Miten yhdistää kesälomareissut, puutarhanhoito ja mielenrauha? Löydät postauksen täältä.

Kaunista puutarhaviikon jatkoa!
Viewing all 1494 articles
Browse latest View live