Viikonloppuna saatiin nauttia Suomen oloissa aivan poikkeuksellisesta säänäytelmästä. Tai no, nauttia ja nauttia. Toisilla aineelliset vahingot ovat olleet ihan konkreettisia, ja toisilla, kuten meillä, vauriot kohdistuivat lähinnä kasveihin. Tämä on niitä harvoja hetkiä jolloin olen onnellinen, ettei pihassamme ole yhtään vanhaa ja isoa puuta (se toinen hetki on syksyisin, haravoinnin aikaan).
Me olimme jo viikolla perheen kanssa sopineet yöretkestä lasitetulle terassille. Perseidien tähdenlennot mielessämme rakensimme lasikaton alle mukavan pesän. Vaan tähdenlentojen katselu vaihtuikin Kiira-myrskyn ihmettelyyn ja useamman tunnin kestäneeseen salamointiin. Myrskyn eturintaman vyöryessä päälle siirryimme hetkeksi sisätiloihin. Ruukut kaatuilivat, puutarhatuolit lentelivät pitkin terassia ja puut näyttivät olevan vaakatasossa. Mielen täytti hetkeksi sama levottomuus kuin aikoinaan Alabamassa asuessamme. Siellä tornadojen läheisyydessä oli myönnettävä luonnonvoimien mahti. Kansallisurheilijaa lainataksemme aina oli ihan fifty-sixty miten käy.
Mutta jotakin ihmeellisellä tavalla kutkuttavaa myrskyn odottelussa on. Sähköä on ilmassa paitsi salamoinnista, myös ihmisten puheista ja tuntemuksista. Vaikka myrskyt ovat Suomessa selvästi lisääntyneet, saamme vielä olla herran kukkarossa kun vertaa tilannetta maailmalla riehuviin hirmumyrskyihin, maanjäristyksiin ja metsäpaloihin. Siksi poikkeavan sään lähestyminen herättää aina uteliaisuutta.
Olimme varautuneet iltaan kynttilöin, ladatuin puhelimin ja vara-akuin, herkkueväin ja villasukin. Pienin nukahti kesken tiuhimman salamoinnin, minä taisin simahtaa ennen koululaista ja viimeisenkin sulkiessa silmänsä puolilta öin salamointi jatkui yhä. Aamukierros paljasti tuhot kasvimaalla: katkenneita maisseja, latva-artisokkia ja kesäkurpitsoja. Pari pikkupuuta oli kallellaan mutta toivon mukaan vielä pelastettavissa hyvällä tukemisella.
Me nukuimma lasitetun terassin suojissa makeasti. Nenänpäät pikkuisen viileinä, mutta muuten suloisen lämpimässä untuvatäkkien alla. Aamulla oli mukava tepsutella suoraan keittiöön puuron- ja kahvinkeittoon.
Tämänvuotinen yöretki oli ikimuistoinen sekä aikuisille että lapsille. Mutta toivon mukaan megamyrskyt olivat vähäksi aikaa tässä!
Me olimme jo viikolla perheen kanssa sopineet yöretkestä lasitetulle terassille. Perseidien tähdenlennot mielessämme rakensimme lasikaton alle mukavan pesän. Vaan tähdenlentojen katselu vaihtuikin Kiira-myrskyn ihmettelyyn ja useamman tunnin kestäneeseen salamointiin. Myrskyn eturintaman vyöryessä päälle siirryimme hetkeksi sisätiloihin. Ruukut kaatuilivat, puutarhatuolit lentelivät pitkin terassia ja puut näyttivät olevan vaakatasossa. Mielen täytti hetkeksi sama levottomuus kuin aikoinaan Alabamassa asuessamme. Siellä tornadojen läheisyydessä oli myönnettävä luonnonvoimien mahti. Kansallisurheilijaa lainataksemme aina oli ihan fifty-sixty miten käy.
Mutta jotakin ihmeellisellä tavalla kutkuttavaa myrskyn odottelussa on. Sähköä on ilmassa paitsi salamoinnista, myös ihmisten puheista ja tuntemuksista. Vaikka myrskyt ovat Suomessa selvästi lisääntyneet, saamme vielä olla herran kukkarossa kun vertaa tilannetta maailmalla riehuviin hirmumyrskyihin, maanjäristyksiin ja metsäpaloihin. Siksi poikkeavan sään lähestyminen herättää aina uteliaisuutta.
Olimme varautuneet iltaan kynttilöin, ladatuin puhelimin ja vara-akuin, herkkueväin ja villasukin. Pienin nukahti kesken tiuhimman salamoinnin, minä taisin simahtaa ennen koululaista ja viimeisenkin sulkiessa silmänsä puolilta öin salamointi jatkui yhä. Aamukierros paljasti tuhot kasvimaalla: katkenneita maisseja, latva-artisokkia ja kesäkurpitsoja. Pari pikkupuuta oli kallellaan mutta toivon mukaan vielä pelastettavissa hyvällä tukemisella.
Me nukuimma lasitetun terassin suojissa makeasti. Nenänpäät pikkuisen viileinä, mutta muuten suloisen lämpimässä untuvatäkkien alla. Aamulla oli mukava tepsutella suoraan keittiöön puuron- ja kahvinkeittoon.
Tämänvuotinen yöretki oli ikimuistoinen sekä aikuisille että lapsille. Mutta toivon mukaan megamyrskyt olivat vähäksi aikaa tässä!